Kuka olen?
Moikka!
Olen vuonna 1997 syntynyt intohimoinen urheilija ja kouluratsastaja ja kotoisin Helsingistä. Hevoset ja ratsastus ovat olleet pienestä asti suurin kiinnostuksen kohteeni, ja olenkin jo kolmannessa sukupolvessa ratsastaja.
Rakastan uuden oppimista, kehittymistä ja rajojen rikkomista! Vahvuutenani urheilijana pidän kylmäpäisyyttä, jatkuvaa uteliaisuutta ja kiinnostusta oppia ja kehittyä. Kilpailuissa vahvuutenani on aina ollut kylmät hermot, sekä paineen alla suorittaessa olen yleensä parhaimmillani. Siksi rakastankin kilpailemista!
Huolehdin aina hevosistani todella tunnollisesti ja huolellisesti.
Tällä hetkellä tukikohtani on Saksassa hevoseni Mister Diamondin kanssa.
Työskentelen perheyritys HippoSportissa, Saksasta käsin etänä firman asioita. Teen töitä myös ratsuttajana ja valmentajana. Olen suorittanut Ypäjällä ratsastusvalmentaja ja lajivalmentaja- tutkinnot, ja valmistunut ammattivalmentajaksi (liikunnan ja valmennuksen ammattitutkinto).
Urasta tähän asti:
Pääsin maajoukkueen valmennusrenkaaseen ensimmäisen kerran vuonna 2010 ponilla Zippo, ja sittemmin olen edustanut Suomea maajoukkueessa vuodesta 2011 alkaen ensin poniratsastajana 2011–2013 poneilla Zippo ja Hazelberg’s Macho, sitten juniorina 2015 asti hevosilla Michigan-L ja Leonora EG, ja nuorten maajoukkueessa 2016-2018 hevosella Cornando v/d Cadzandhoeve.
Vuodet 2016-2018 vietin ulkomailla treenatessa ja kilpaillessa ensin Saksassa ja sitten Tanskassa. Siellä opin todella paljon ja pääsin kiertämään paljon kansainvälisiä kilpailuja.
2018 syksyn jälkeen palattuani takaisin Suomeen, kilpailin small tour-tasolla kansallisia ja kansainvälisiä luokkia, ollen 2019 menestynein ratsukko Suomessa pikkukierros-tasolla hevoseni Cornando v/d Cadzandhoeve kanssa.
Cornandon kanssa oli tavoitteena nousta u25 maajoukkueeseen kaudella 2020/2021, mutta ensin korona-vuosi esti kilpailemisen, ja sitten isosta kengitysvihreestä johtunut loukkaantuminen murskasi haaveet nousta 2021 kaudella u25 GP-tasolle. Kilpailimme vielä 2021 kauden small tour tasolla hevosen ehdoilla, jonka jälkeen Cornando pääsi ansaitsemalleen eläkkeelle 19-vuotiaana kuuden upean yhteisen kilpailukauden jälkeen.
2021 syksyllä perustimme Paris 2024-projektin, joka sittemmin muuttui LA 2028 projektiksi ->lue lisää LA 2028-osiosta!
2022 syksyllä tiimiin liittyi uusi hevonen, tulevaisuuden lupaus, silloin 5-vuotias Mister Diamond (Sir Donnerhall I – First Final).
2023 hankimme myös lupaavan orivarsan Thunderbird J (s. 2023, Next Level - Foundation) tulevaisuutta ajatellen.
Saavutuksia:
2010 Maajoukkueen valmennusrenkaaseen (Zippo)
2011 Pohjoismaiden mestaruuksissa pikkuponien joukkue pronssia (Zippo)
2011 Suomen mestaruus 4. (Macho)
2012 PM isojen ponien joukkueessa (Macho)
2012 SM hopeaa, ponit (Macho)
2012 Valiomerkki
2013 PM isojen ponien joukkueessa, EM maapaikka (Macho)
2013 SM kultaa, ponit (Macho)
2013 Halli SM kultaa, ponit (Macho)
2013 Ranking I, ponit
2013 Valiomerkki
2013 Kyra Kyrklund kannustuspalkinto
2015 SM hopeaa, juniorit (Leonora)
2015 PM henk.koht hopeaa, juniorit (Michigan)
2015 PM joukkue pronssia, juniorit (Michigan)
2015 Halli SM hopeaa, juniorit (Michigan)
2015 Ranking I, juniorit
2015 Kyra Kyrklund kannustuspalkinto
2016 SM hopeaa, nuoret (Cornando)
2016 PM edustus, nuoret (Cornando)
ulkomailla->
2017 PM edustus, nuoret (Cornando)
2017 EM edustus, nuoret (Cornando)
2017 Kansainvälisiä sijoituksia
2018 SM kultaa, nuoret (Cornando)
2018 EM finaali, nuoret (Cornando)
2018 Ranking I, nuoret
2018 Valiomerkki
2018 Kyra Kyrklund kannustuspalkinto
paluu Suomeen ->
2019 Small tour-sarjassa voitot kaikissa osakilpailuissa joihin osallistuin (Cornando)
2019 kansainvälisiä voittoja ja sijoituksia
2019 Small tour finaali 3.
2019 Ranking I
2020 muutama startti inter II/u25 tasolla
2021 Small tour finaali 3.